Loppuvuoden reissut siispä pulkassa!
Kuukauden kuluttua Pääsiäislomalle Suomeen. Oih, ruisleivät ja savulohi odottavat! Ja onhan toki perhettä ja ystäviäkin ihan mukava nähdä. Suunnitelmissa olisi myös piipahtaa Tallinnassa ja mahdollisesti Turussa. Toivottavasti olisi jo siihen aikaan kevät váhän pidemmällä.
Loppukeväästä lähden muutamaksi viikoksi Norjaan työmatkalle. Nähtävyyksille tuskin jää juurikaan aikaa, mutta Oslo-vinkkejä otetaan silti vastaan :)
Elokuussa häämöttää kolmen viikon kesäloma, josta reilu viikko menee Meksikossa Riviera Mayalla! Lento lähtee Madridista, joten mahdollisesti vietämme Madridissa muutaman päivän ennen lähtöä. Sopivasti nimittäin eräs madridilainen kaveri on láhdössä tyttiksenä kanssa meidän mukaan.
On muuten minun ensi kerta Euroopan ulkopuolella, ellei nyt Turkkia ja Venäjää lasketa :) Otimme ihan suosiolla valmiin täyshoito-matkapaketin, eipä tarvitse stressata. Eräs työkaverini oli sitä mieltä, että ainoa oikea tapa matkustaa on reppumatkailu, ja onkin kertonut paljon juttuja oksennuksenkatkuisista junamatkoista Intiassa ja unettomista öistä bussimatkalla läpi Kolumbian, kun diskojumputus soi tauotta yölläkin. Löytyyhän toki pakettimatkojen ja reppureissailun väliltäkin vaihtoehtoja, mutta tällä kertaa otan ihan kiltisti
todo incluido -rannekkeen käteen noiksi päiviksi.
Syyskuussa eräs ystävämme menee naimisiin Asturias-maakunnan pääkaupungissa Oviedossa. Eipä ole ennen tullut käytyä Oviedossa eikä espanjalaisissa häissä, siispä oikein innolla sitäkin reissua odotan!
Vettä tulee kaatamalla, se on täällä aina varma kevään merkki. Ennen lomia on luvassa monen moista mökkiviikonloppua puutarhan parissa. Pieni aasinsilta siis puutarha-uutisiin:

Silmäteräni vattupuska. Nämä kaikki lehdet olivat ilmestyneet kahdessa viikossa! Toinen keppi vielä odottelee vuoroaan.

Päärynäpuu kukassa.

Narsissit sitruunapuiden alla.

Margaritas.

Mantelipuu täydessä loistossa.

Salaatit muovituubin alla jänikseltä suojassa.

Valkosipulit lähes nostovalmiina.
Kuistille laitoijmme koristeeksi muutamia muuttokuormasta löytyneitä lautasia.
Kyllä. Talo olisi maalaamisen tarpeessa. Vapaaehtoisia talkoisiin..?

Mantelipuu viikkoa myöhemmin. Manteleita jo tuloillaan :)