
Laitan jakoon kaikille sivupalkissa lymyileville ja kiitos kun jaksatte päivittáá ahkerasti!
Pidemmittä puheitta, viimeisimmät kuulumiset seitsemässä osassa;
1. Olimme viikonlopun vietossa San Sernin kylässä Cal Mas -nimisessä maalaistalossa Alexin entisten työkavereiden kanssa. Viikonloppu meni leppoisasti grillaillen ja vuoristoilmasta nauttien. Olen aika ujo uusien tuttavuuksien kanssa, mutta kunnon sähläyksellä tunnelmaa onneksi saa aina keventymään. Lauantaina päátin leipoa korvapuusteja ja tehdä vaikutuksen pohjoismaalaisilla herkuilla ja leivontataidoillani. Täälläpäin kun kovin monilla ei ole tapana leipoa. Alexkin aina ylpeilee, että Tuuli osaa tehdä itse leipää!
Muutama tyyppi lähti sitten ruokakauppaan ja pyysin heitä tuomaan puustiainekset, jauhot, hiivat, kanelit ynnä muut. En huomannut tarkentaa, että olisin tarvinnut jauhettua kanelia, joten sain tangon. Tuorehiivaakaan ei kylän kolmesta leipomosta saati supermarketista löytynyt, siispä sain tyytyä kemialliseen jauheeseen.
Onneksi talo oli hyvin varusteltu ja kaapista löytyi sauvasekoitin, jolla sain kanelin jotenkuten jauhoksi. Luulin pesseeni sauvasekottimen hyvin, mutta ilmeisesti sinne olikin jäänyt kanelin murusia. Valitettavasti seuraavana vuorossa oli aliolin valmistus ja arvatkaa vaan miltä se maistui. Onneksi valkosipuli peittää alleen aika hyvin alleen muita makuja, mutta kanelin jauhamisesta koko keittiö oli muutenkin suorastaan kanelipilven peitossa, joten koko ateria oli aika kanelinen. Onneksi korvapuustit sentään onnistuivat, vaikka eivät juuri kohonneetkaan. Kaksi pellillistä meni parempiin suihin ja perinneresepti lähti jakoon peráti kolmeen perheeseen.
2. Nukuin toissaviikolla pommiin kolme kertaa ja kerran semipommiin. Sen ainoan kerran kun oikeasti pääsin ajoissa ylös ja ajoissa metrolle, oli joku idiootti heittäytynyt raitelle ja metrolinja oli suljettu. Onneksi on joustavat työajat!
3. 18. huhtikuuta pääsiäislomalle Suomeen! Jipii!
4. Meillä on kotona pieni varasto/vieras/romuhuone, jonka hiljattain saimme raivattua ja siistittyä. Riemua ei kestányt kovin kauan, sillä kultsi päätti ostaa sinne junaradan! Sitä ei voi purkaa osiin, se painaa kuin synti ja on lähes kaksi metriä leveä ja metrin syvä.
5. Olen pahasti koukussa Weeds-sarjaan ja meillä on kaikki tuotantokaudet!
6. Olen pahasti koukussa Antena 3:n uutuussarjaan El Barco
7. Olen tosi tykästynyt andalusialaiseen artistiin, Bebeen. Seitsemän faktan seitsemäs olkoon siis Beben biisi siete horas.


2 kommenttia:
Kiitos, että palautit Beben mieleeni. Kuuntelin Barcelonassa asustellessani (silloin, hui kauhea, neljä vuotta sitten) levyä Pafuera Telarañas. Sitten aika kului ja onnistuin jotenkin unohtamaan koko levyn, kunnes nyt taas kaivoin sen naftaliinista!
eipä kestä :)
Lähetä kommentti