Raksamiehet tulivat joka aamu kahdeksalta, joten mitään hurjaa lepoa ei ollut tiedossa.
Onneksi keittiö toimii jo ainakin suurinpiirtein, pieniä vesivahinkoja lukuunottamatta. Parempi kuitenkin vesivuoto kuin kaasuvuoto! Hella ja jääkaappi toimivat nimittäin kaasulla molemmat.
Makuuhuoneessa ei ihan vielä voinut nukkua.
Kävimme läheisessä puutarhamyymálässä ja lähti vähän mopo käsistä. Mukaan tarttui mm. sitruuna-, kirsikka- ja päärynäpuita, yrttejä ja kukkia sekä yksi varsinainen helmi, josta olisin varsin mielelläni laittanut kuvan ellei blogger olisi alkanut hankalaksi. Eipä ole muuten koskaan ollut ongelmia bloggerin kanssa aikaisemmin.

Noh, tämä puutarhamyymälástä kotiin kannettu aarre on joka tapauksessa mustikkapensas! Taputin ja hypin onnesta kun myymälässä tulivat vastaan frutas del bosque. Toivottavasti puska menestyy ja pääsee korjaamaan satoa ensi vuonna, ettei tarvitse kauppahallin kiskurikauppiailta hakea enää. 6 €/100 g!! "Mutta señorita, nämä ovat ekologisia mustikoita", perusteli myyjä törkeitä hintoja. Ainakin tänä vuonna on saatavissa jo oliiviöljyä omasta takaa. Ja on muuten luomua! Muutama kaveri onkin tulossa kylään juuri sopivasti sadonkorjuun aikaan lokakuussa...

0 kommenttia:
Lähetä kommentti